
Mikkelin Otso apteekki, aikaisemmalta nimeltään Keskusapteekki on alun perin perustettu Sortavalaan kaupungin toiseksi apteekiksi. Apteekkitoiminta perustuu apteekkilupaan. Sortavalan II apteekki on perustettu 1924 ja ensimmäisen apteekkiluvan tähän apteekkiin on saanut apteekkari Jaakko Joukamo 29.1.925. Hän avasi apteekin 1.11.1925. Apteekki ja siihen liittyvä lupa siirrettiin sodan jaloista pois yhdessä 59 muun kanssa. Sortavalan II apteekin lupa siirrettiin Mikkeliin perustettavalle kolmannelle apteekille. Tällöin Sortavalassa oli apteekkarina Karl Österberg. Hän ei kuitenkaan avannut apteekkia Mikkelissä. Hänestä tuli Päämajan kenttäyliapteekkari ja myöhemmn Helsingin Hermannin apteekkari. Mikkelin III apteekin apteekkilupa myönnettiin 5.6.1941 apteekkari Anna Talilalle ja hän avasi apteekin Keskusapteekin nimellä 11.7.1942. Hänen jälkeensä tuli apteekkariksi Valter Ahlavirta Muhokselta. Hän luopui apteekkiluvastaan vuonna 1970 ja apteekkari Erkki Sarpakunnas aloitti seuraajana syksyllä 1970. Neljäntenä apteekkarina aloitti Sarpakunnaksen apteekkiluvasta luopumisen jälkeen apteekkari Ulla Aarikka kesällä 1984. Hän oli apteekkarina vuoden 1997 alkuun. Nykyisin apteekkarina on Erkki Wartiainen. Apteekkari Ahlavirran aikana apteekki muutti vuonna 1956 nykyiselle paikalleen Maaherrankadulle Märthanhoviin. Apteekki sijaitsi aikaisemmin Mikkelin Keskussairaalaa vastapäätä, hieman Kirkkopuiston suuntaan. Apteekin nimi muuttui Otso apteekiksi 1997, koska Keskusapteekki oli vaikeasti paikannettavissa nimen perusteella. Apteekki ei sijainnut keskustassa. Sivun alkuun

|